tiistai 10. marraskuuta 2009

Muutosten keskellä

Jälleen on vierähtänyt melkoisesti aikaa edellisestä blogikirjoituksestani. Aihetta pienelle "elämäntilannepäivitykselle" siis on.

Kevät meni 2-2-vuorottelulla Eckerö Linen m/s Nordlandialla harjoittelussa. Vapaaviikoilla kävin sitten Jaakko Kuusiston Skymen oy:n teoriaoppitunneilla Malmilla yksityislentäjän lupakirjaa varten. Tämä homma on hieman venynyt, lennot sain kunnolla alkuun vasta syksyllä. Nyt tunteja kasassa jo yli puolet ja yksinlentojakin takana (mm. Malmi-Turku-Tampere-Malmi). Teoriakokeita vielä pari edessä, haasteellisimpana Ilmailulaitoksen lopputentti, jossa testataan kaikki aihealueet.

Raumalla opiskelu sai sitten syksyn tullessa jäädä, opiskelupaikka sinne tosin yhä on. Tein ratkaisuni pienellä riskillä, joka loppujen lopuksi oli ihan kannattava. Puoli vuotta asumista omassa kodissa ja lokakuussa varmistui sitten iso muutos - Eurocontrolin lennonjohtajakoulutus alkaa 18.1.2010 Toulousessa ja lopulta kolmen Maastrichtin-testireissun jälkeen paikka aukeni. Meitä aloittaa kurssilla kahdeksan (Saksa 2, Iso-Britannia 2, Ranska 1, Italia 1, Belgia 1, Suomi 1) ja hakijoita oli n. 600.

Jalkapallossa olen niin tuominnut kuin avustanutkin III-divarissa, talven ensimmäiset futsal-ottelut (II-div.) edessä tulevana lauantaina.